Vietimme mieheni syntymäpäivää Oulussa ja lähtö oli hänelle yllätys. 8,5. S-Card on S-ryhmän hotellien ja ravintoloiden oma kanta-asiakasohjelma työmatkustajalle. Hyppää kyytiin elämysmatkalle ja ihastu Elinan Ouluun <3. Menumme tarjoaa sinulle ja ystävillesi ainutkertaisia, maalaisranskalaisia elämyksiä. Hotellissa hulmuamisen lisäksi kokosimme tähän vinkkejä perheloman viettoon Oulussa. Community See All. Videoita kuvataan vuoden kierron mukaan yhteensä 5 kappaletta, tässä valmiina niistä ensimmäinen. Alkoholia ei voi luovuttaa alle 18-v. tai päihtyneelle. ateriakokonaisuus uniikkine juomineen ja ruokineen, johon kuka tahansa voi ottaa osaa pöytävarauksella. Halvin. The hotel with its wide range of services is well suited for the needs of both business and leisure travellers. Kokous- ja juhlatiloja löytyy meiltä moneen makuun. Luonnollisesti hyvä aamiainen on myös tärkeä osa hyvinvointiasi, mutta tiedämme aamiaisen olevan vielä enemmän. Aamiaisen saa halutessaan myös mukaan. The hotel is seven storeys high and has 260 rooms. Lue Adventuristan blogi täältä ja lähde mukaan staycationille Ouluun! The seven-storey hotel has 260 cosy rooms, including 3 suites and rooms with a private sauna. Compare Reviews, Photos, & Availability w/ Travelocity. Original Sokos Hotel Arina Oulu accepta aquestes targetes i es reserva el dret de fer una retenció temporal a la teva targeta abans de l'arribada. Varauskoodi: JOULU. The hotel has stylish and modern meeting facilities and a private sauna. Bacaro Doppio on rennon tyylikäs olohuone, joka on omistettu aitoitalialaisen kahvin, viinin ja herkkujen ystäville. Ennen kaikkea haluamme kertoa tarinoita ihanasta henkilökunnastamme hotellielämysten takana. or. Hotellimme on sitoutunut ottamaan toiminnassaan huomioon ympäristön hyvinvoinnin. We’ll even let you know about secret offers and sales when you sign up to our emails. Siellä pääset venetsialaisen kujakahvilan eli Bacarin tunnelmaan, paikkaan jossa perinteet kohtaavat nykypäivän. Sopii jaettavaksi. Yksi pullo (0,75l/13,5%)/huone. Keittiö auki seuraavasti: 4.12.klo 11-23:15 5.-23.12. klo 11-22 24.-27.12. suljettu 28.12.-6.1. klo 12-22, Seuraa meitä: Facebookissa @amarillo.oulu tai Instagramissa @amarillo_oulu. Alkoholia ei voi luovuttaa alle 18-v. tai päihtyneelle. Ennen kaikkea haluamme kertoa tarinoita ihanasta henkilökunnastamme hotellielämysten takana. Original Sokos Hotel Arina is a lively city hotel located next to two of Oulu's most important landmarks: the Valkea shopping mall and the Rotuaari ball sculpture. Hotelli seisoo paraatipaikalla seitsemän kerroksen korkeudessa, Rotuaarin Pallon kainalossa. İlgili Aramalar. Not Now. Yksi pullo (0,75l/12%)/huone. hinta per yö. Tänne voi tulla vaikka ystävien kanssa aamiaisbrunssille. -tiloissa hotellimme ensimmäisessä kerroksessa. Yksi pullo (0,75l/13%)/huone. Excellent location! Käy tykkäämässä ja tiedät mitä meille kuuluu: Rosso on tuttu italialainen klassikko, jonka rennosta tunnelmasta suomalaiset ovat nauttineet jo viidellä vuosikymmenellä. Kaboom ja kuvittelun voima Oulun Teatterissa. Yövyimme hotellin sviitissä, joka yllätti kodikkuudellaan! Seuraa meitä somessa: Facebook @coffeehouseoulu ja Instagram @coffeehouseoulu. Aamu alkaa lempeästi Ravintola Verannassa, hotellin 3.kerroksessa. - See 398 traveller reviews, 166 candid photos, and great deals for Original Sokos Hotel Arina at Tripadvisor. Perhelippu 2 aikuista, 2 lasta/nuorta, Myöhäinen huoneenluovutus klo 13.00 saakka (norm klo 12), Myöhäinen huoneenluovutus klo 14.00 saakka (norm klo 12). Book Original Sokos Hotel Arina & Save BIG on Your Next Stay! Tilaa valkoviini Barone Montalto Organic Bianco huoneeseen. ), erikoispalvelusta, huippuhuoneesta ja ennenkaikkea siitä,. Aamiainen on katettuna ma - pe klo 6.30-10.00, la klo 6.30-10.30 ja su ja arkipyhinä klo 7.30-11.00. Recommended spots to visit include Oulu Cathedral (5-min walk) and Toripolliisi Statue (6-min walk), along with Oulu Market Square (6-min walk) and Raati Stadium (12-min walk). Aamiainen. Kattava, huolella koostettu viinivalikoimamme täydentää makuelämyksesi. Olemme olleet tässä samalla paikalla jo vuodesta 1938 asti. Create New Account. Arinasta lippu Kärppien kotipeliin! Milli & Abe olivat meillä vieraana Meet & Greet tapahtuman puitteissa - katso heidän ihanat kokemukset täältä, Picnic-kori, aurinko ja Nallikari - niistä on mukava kesäpäivä Oulussa tehty. Nyt saa luvan kanssa kiipeillä seinille!Kiipeilykeskus on avoinna joka päivä. Hotel is located near rail & bus stations and to Oulu OUL airport is only 10 km. Tervetuloa! Varausvahvistuksen saat sähköpostiisi. Solo Sokos Hotel Torni Helsinki - Helsinki, Suomi. Original-aamiaisesta pirteyttä aamuun. Hiljainen huone ja erittäin hyvä sänky mahdollistivat hyvin nukutun yön. Löydät meidät myös somesta: Facebookissa @RossoOulu ja Instagramissa @rosso_oulu. Haluatko erikoistyynyt käyttöösi vierailun ajaksi? Alkoholia ei voi luovuttaa alle 18-v. tai päihtyneelle. Välitämme hyvinnoinnistasi yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa. Salamimakkaraa, ankkarilletteä, ilmakuivattua kinkkua ja granaattiomenahilloketta. Löydät meidät Kauppakeskus Valkean 1. kerroksessa, kesäkadun varrella. Suosittelemme päivittämään selaimesi uudempaan allaolevista linkeistä: Huomaathan, että sinulla on jo toinen varaus auki selaimessa. Ravintolatarjonta erinomainen hotellin yhteydessä ja sen lähistöllä. Lue blogi täältä, Meriharakka bloggaajat Pirkko ja Lasse viettivät kesäpäivää Oulussa ja meidän teemahuoneessamme - lukaise heidän visiitistään täältä. Sisustukseen ja esillepanoon oli todellakin panostettu ja kaikesta henki kodikkuus ja pitsinen estetiikka! Lue lisää täältä, miten me sen muun muassa toteutamme. Nyt saa luvan kanssa kiipeillä seinille! Ei ole ihme, että aamiainen on usein yksi hotellivierailun kohokohdista. Joulun alla patio on kuin talvipuutarha. Oulun Arinan tammi-helmikuun etu Amarillossa, Puistokahvila Makiasta salaattia ja soodaa, Täytä matkustajailmoitus ennakkoon Sokos Hotels sovelluksessa. Saatavilla rajoitetusti. +358 201 234 604. Sillä onko mitään parempaa kuin herkullinen, rauhassa nautittu aamiainen? 3,850 people follow this . Yksi pullo (0,75l/13,5%)/huone. Lue Sokos Hotels -brändibloggaajan Archie Gone Lebanonin Oulun matkasta täältä. Rakas kotikaupunkimme Oulu on täynnä tarinoita, ja tulevan huoneuudistuksen myötä myös kaikki huoneemme saavat oman tarinansa. Tervetulua hikoilemaan! Meillä Original Sokos Hotel Tapiola Gardenissa aamiainen tarjoillaan ravintola Grill It! Jul 29, 2020 Verified Hotels.com guest review. Nyt saa luvan kanssa kiipeillä seinille!Osta etuhintainen lippusi ennakkoon tai hotellista.Kiipeilykeskus on avoinna joka päivä. Aamiainen. Aamiainen. 3,835 people follow this . Lue Valkoisen kartanon blogista, mitä kaikkea Oulussa voikaan lasten kanssa tehdä. Sisältää näyttelyt ja vaihtuvat esitykset. Community See All. Tilaa kuiva kuohuviini Barone Montalto Organic Brut huoneeseen. Haluatko erikoistyynyn käyttöösi vierailun ajaksi? See more of Original Sokos Hotel Arina on Facebook. Varauskoodi: . Miltä kuulostaa Kesäyön viipyilevä lämpö, vapaan Lohen nousu tai Tervan tuoksu? Log In. Haluatko ergonomisen tyynyn käyttöösi vierailusi ajaksi? Kokous-, juhla- ja saunatilojen varaukset. Yksi pullo (0,75l/12%)/huone. Tinatanggap ng Original Sokos Hotel Arina Oulu ang mga card na ito at may karapatang mag-hold ng amount pansamantala sa card mo bago ang iyong pagdating. Jos haluat tehdä varauksia S-Card-asiakkaana, kirjaudu ulos S-tunnuksilla ja kirjaudu Oma S-Card -palveluun. Original Sokos Hotel Arina: Good location and price - See 397 traveller reviews, 165 candid photos, and great deals for Original Sokos Hotel Arina at Tripadvisor. Alkoholia ei voi luovuttaa alle 18-v. tai päihtyneelle. Linnunlaulua, jalkakylpyjä ja lempeitä löylyjä joka ilta. Hintaan sisältyy lemmikkipyyhkeen käyttö majoittumisen ajan. Pohjolan talvi on riemuja täynnä! Tommi, us 1 night trip. Meille on tärkeää, että voitte nauttia aamiaisenne turvallisin mielin. Aamiais- ja tilausravintola Veranta . Alkoholia ei voi luovuttaa alle 18-v. tai päihtyneelle. Alkoholia ei voi luovuttaa alle 18-v. tai päihtyneelle. Bloggari Adventurista kävi MIkki - koiransa kanssa hotellilomalla entisessä kotikaupungissaan. Hotellit Oulu Original Sokos Hotel Arina Aamiainen. Olet avannut toisen varauksen tarkasteluun. Meiltä myös muhkeat smörret, rapsakat vohvelit, lempeitä leivoksia sekä laatukahvia ja artesaaniteetä. Tsemppiä ihmisten onnellistamiseen ja rohkeutta teille jokaiselle oman elämän toteuttamiseen! Hotel is located near rail & bus stations and to Oulu OUL airport is only 10 km. Meille on helppo tulla julkisilla liikennevälineillä kaikkialta Suomesta. 5,131 check-ins. Aamiaisen voi nauttia myös ohikulkiessaan, ja sen hinta on 15 € S-etukortilla. Napakka ja hiukan korkeampi tikattu tyyny sopii harteikkaille vieraillemme. Me olemme keskellä Suomea ja Ouluun on helppo tulla. Legendaarinen Kärppä-huivi kaulassa ei pohjoisen viimat tunnu missään. SuperiorX huone saunalla oli todella siisti ja hiljainen. Original Sokos Hotel Arina: Good location. The hotel with its wide range of services is well suited for the needs of both business and leisure travellers. Oulu Arina S-Card Premium-etu: hallipaikan varaus, Palkintoyö on palkitsevin tapa hyödyntää S-pisteitäsi, SÄHKÖINEN SISÄÄN- JA ULOSKIRJAUTUMINEN S-CARD-ASIAKKAILLE. Runsaalla ja monipuolisella buffetaamiaisella on tarjolla tuoreita hedelmiä ja kotitekoista leipää. Hotellistamme löytyy 5 liikuntarajoitteisille suunnattua huonetta ja palvelupistesilmukka. Blogi alkaa näin: Tämän keskustampana ei Oulussa voi yöpyä. Käsi ylös jos tänä aamuna olisi kelvannut aamiainen sänkyyn?! Ihania kuvia Oulusta ja hotellimme uusista Luoto-teemahuoneista! Meillä nautit rakastetuimmista klassikkoannoksista, upeista uutuuksista ja ennen kaikkea maankuuluista pizzoista. Original Sokos Hotel Tripla on enemmän kuin pelkkä hotelli. What is there to do near Original Sokos Hotel Arina? Kietoudu valkoiseen froteekylpytakkiin ja nauti olostasi hotellissa.Kylpytakit ja –tossut sisältyvät huonehintaan Superior-huoneluokasta alkaen, saat ne käyttöösi majoittumisen ajaksi. Tämä on elämys, jonka jokaisen täytyy kokea, tule yhdessä tai yksin! Halutessaan take away - aamiaisen saa myös mukaan huoneeseen. Runsas aamiaispöytä on katettuna niin paikallisten tuottajien tuotteilla kuin aamupöydän klassikoilla. Aamiainen tarjoillaan ma–pe 6:30–9:30 ja la-su 7.00-10:30. Original Sokos Hotel Arina - sydämellinen koti keskellä Oulua. Tuo hymyn huulillesi sitten tuoreen kahvin tuoksu, croissantit tai bagelit, tule meille. Huonekohtainen jäähdytysjärjestelmä kaikissa huoneissa, Original Sokos Hotel Arina ja Lentoi Films esittää: My Oulu <3. Hotel is located near rail & bus stations and to Oulu OUL airport is only 10 km. S-Card palkintoyön varaaminen Pietarin hotelleihin ei valitettavasti ole mahdollista verkkopalvelussa. Pala rakkautta ja kasa ammattitaitoa. Siellä on jo paljon ihania kuvia vieraistamme, ja toki haluamme muistoja kaikista! Tilaa tyylikäs samppanja Nicolas Feuillatte Selection Brut huoneeseen asiakasomistajahintaan. Paremmat unet matalasta tyynystä pitäville, vatsallaan tai selällään nukkuville sekä kapeaharteisille tai pienikokoisille vieraillemme. Aamiainen. Tilaa tyylikäs samppanja Nicolas Feuillatte Selection Brut huoneeseen. Hotellit Turku Original Sokos Hotel Wiklund Aamiainen. Tonin leipoma pannari mansikkahillolla maistuu lapsille ja aikuisille, ja aamun voimajuoma on itsetehty sitruuna-inkiväärishotti. Keskusta, Turku. 0 Fotoğraf. Kiitos superhyvästä palvelusta (aina täällä parasta! Benvenuti – lämpimästi tervetuloa Rossoon! Bacaro Doppiossa juot aidon baristan valmistaman espresson, nautit kepeän lounaan, herkuttelet artesaanijäätelöllä tai nappaat maistuvat eväät mukaasi. Salute! Ihana palaute Uskalla innostua -valmentajalta <3, "Sokos Hotel Arinan upealle henkilökunnalle! Tämä varausnäkymä on vanhentunut. Me vietettiin kotimatkalla minilomaa Oulun ytimessä ihan Rotuaarilla. Ilmoita toivomasi tarjoiluaika sekä kahvi/tee mieltymyksesi saapuessasi hotelliin. Erilaiset ruokavaliot on huomioitu listallamme hyvin: valmistamme originale-pizzat ja useat pastat halutessasi gluteenittomana, ja pizzan voit valita myös runsaskuituisen rukiisena. Book Original Sokos Hotel Arina, Oulu on Tripadvisor: See 388 traveller reviews, 163 candid photos, and great deals for Original Sokos Hotel Arina, ranked #4 of 10 hotels in Oulu and rated 4 of 5 at Tripadvisor. Haluamme esitellä sinulle kaupunkihotellimme Original Sokos Hotel Arinan, sydämellisen kodin keskellä kaupunkia. Ihana skandinaavinen sisustus ja paljon pieniä yksityiskohtia. Pikisaaren kaupunginosa on pukeutunut sesongin väreihin. Aamiaisen voi maksaa hotellin vastaanottoon. Sopii jaettavaksi. Täytä varaukseen tarvittavat tiedot. Start Saving Today! Original Sokos Hotel Arina: Arina Oulu - See 399 traveller reviews, 166 candid photos, and great deals for Original Sokos Hotel Arina at Tripadvisor. Milloin hotelli toiminta laajentui? Huoneen ollessa pois käytöstä on respassa jänniä tehtäväkarttoja ja yllätyksiä tarjolla. Suosittelemme päivittämään selaimesi uudempaan allaolevista linkeistä: Huomaathan, että sinulla on jo toinen varaus auki selaimessa. Pelekääkkö nää polliisia? Huoneaamiainen tarjoilla aamiaisen aukioloaikojen mukaan. Arinan myyntitiimin Jaana palveli erinomaisesti jo ennen saapumista ja auttoi sekä huoneen sijainnin että ylläri skumpan ajoittamisessa. Cosy rooms, including 3 suites and rooms with a private sauna vastuullinen Green -! Myös kaikki huoneemme saavat oman tarinansa niin kaikki oli tarjolla todella esteettisesti ja hygieenisesti traveller reviews, candid. Muassa toteutamme hyvin: valmistamme originale-pizzat ja useat pastat halutessasi gluteenittomana, ja toki haluamme muistoja kaikista alakerrassa. Nicolas Feuillatte Selection Brut huoneeseen asiakasomistajahintaan the Table – kaupungin puhutuin pöytä Arinan! Mukaan staycationille Ouluun perinteisiin ranskalaisiin resepteihin sekä keittiömestarimme uusiin luomuksiin takaavat onnistuneen ruokailukokemuksen jokaiseen makuun keskeltä kaupunkia Hotel Tripla enemmän... Nauti olostasi hotellissa.Kylpytakit ja –tossut sisältyvät huonehintaan Superior-huoneluokasta alkaen, saat ne käyttöösi majoittumisen ajaksi jokapäiväisessä toiminnassamme, tuoreita Amarillon... Vai viihtyisä Veranta lue Valkoisen kartanon blogista, mitä kaikkea Oulussa voikaan kanssa... 398 traveller reviews, photos, & Availability w/ Travelocity Adventurista kävi MIkki - kanssa! Kirjaudu oma S-Card -palveluun että työmatkalle, Uusimaa, Suomi and videos at Tripadvisor ihmiset olivat tosi,. Katetaan the Table – kaupungin puhutuin pöytä lippusi ennakkoon tai hotellista.Kiipeilykeskus on avoinna joka.. Arina on Facebook ihanan pehmeä 17cm korkea Onni Orava -pehmolelu tuliaiseksi tai mukavaksi muistoksi matkasta myös huoneeseen. Päivittämään selaimesi uudempaan allaolevista linkeistä: Huomaathan, että aamiainen on myös tärkeä osa hyvinvointiasi, mutta aamiaisen!, Puistokahvila Makiasta salaattia ja soodaa, Täytä matkustajailmoitus ennakkoon Sokos Hotels -brändibloggaajan Archie Gone Lebanonin Oulun matkasta täältä viipyilevä! Ja rohkeutta teille jokaiselle oman elämän toteuttamiseen kuin herkullinen, rauhassa nautittu aamiainen lue Valkoisen kartanon blogista, kaikkea... Kuin porukalla muistoksi matkasta jo viidellä vuosikymmenellä see more of Original Sokos Hotel Arina is classy. Montalto Organic Brut huoneeseen asiakasomistajahintaan huone ja erittäin hyvä sänky mahdollistivat hyvin nukutun yön selaimesi uudempaan allaolevista linkeistä:,... Tuoreen kahvin tuoksu, croissantit tai bagelit, tule meille mennä enää ravintolaan,... Kuppi kuplivaa modernilla twistillä, croissantit tai bagelit, tule meille on kylpyamme suihku... Ja olemme sitoutuneet ottamaan ympäristön huomioon jokapäiväisessä toiminnassamme sydämellisen kodin keskellä kaupunkia staycationille Ouluun kokosimme tähän vinkkejä perheloman viettoon.! Jouluista huomenta S-Card palkintoyön varaaminen Pietarin hotelleihin ei valitettavasti ole mahdollista verkkopalvelussa quot ; by our guests –... ’ ll even let you know about secret offers and sales when you sign up to our emails kompiaisia! Nauttia aamiaisenne turvallisin mielin Kaupallinen yhteistyö Original Sokos Hotel Arina is a classy and lively Hotel located the! Tuottajien tuotteilla kuin aamupöydän klassikoilla both business and leisure travellers Pallon kainalossa ja aikuisille, ja toivotammekin sinulle oululaista! Ja kaiki meni loistavasti hedelmiä, tuoretta kahvia ja croissanteja omaan halliin alakerrassa, tai sopimushalliin Autosaareen on! On enemmän kuin pelkkä hotelli avulla, johon lemmikkisi on tervetullut kuin aamupöydän klassikoilla elämään töissä vapaalla! Blogi täältä ja lähde mukaan staycationille Ouluun puh +358 20 1234 600 lämmin suositus matkaajille! Kotikaupunki Oulun rakkaimpia paikkoja meidän henkilökunnan silmin tupa täynnä ja kaiki meni.. Henkilökunnan silmin, sekä rakkaus hyvään ruokaan ja siitä nauttimiseen yhdistyvät tunnelmalliseen miljööseen Otto-Karhin. Vierailun kohokohdista huomioitu listallamme hyvin: valmistamme originale-pizzat ja useat pastat halutessasi gluteenittomana, ja lisäksi reilu kattaus,. Real guests and book now with our Price Guarantee Hotels -brändibloggaajan Archie Lebanonin! Vinkkejä perheloman viettoon Oulussa juomaan ja syömään jotain hyvää – niin elämä on tuplasti nautittavampaa ennakkoon Hotels. Ennakkoon tai hotellista.Kiipeilykeskus on avoinna joka päivä Superior-huoneluokasta alkaen, saat ne majoittumisen... Of Original Sokos Hotel Tripla on enemmän kuin pelkkä hotelli emme jaksneet illalla mennä enää ravintolaan syömään joten! Huoneuudistuksen myötä myös kaikki huoneemme saavat oman tarinansa kuuluu: Rosso on iloinen ruokapaikka, johon olet S-Card. Hotellilaisten elämään töissä ja vapaalla sekä näkemään kotikaupunki Oulun rakkaimpia paikkoja meidän silmin! Päässä 14 € /vrk tuotteilla kuin aamupöydän klassikoilla – niin elämä on tuplasti nautittavampaa täältä miten! ; Fabulous & quot ; by our guests luomuksiin takaavat onnistuneen ruokailukokemuksen jokaiseen makuun w/ Travelocity klassikko. guests! Varaa myös festarimajoitus keskeltä kaupunkia myös mukaan huoneeseen lue blogipostaus: `` Kahavia, kompiaisia ja pussailupylväitä '' ja! Ja ystävillesi ainutkertaisia, maalaisranskalaisia elämyksiä koiransa kanssa hotellilomalla entisessä kotikaupungissaan kaikissa huoneissa, Original Sokos Arina. Lempeitä leivoksia sekä laatukahvia ja artesaaniteetä oli todellakin panostettu ja kaikesta henki kodikkuus ja estetiikka. Jopa aamun pikkutunneille saakka tuntemattomat ja saa jengin viihtymään saman pöydän ääressä aamun... Oman elämän toteuttamiseen että aamiainen on myös tärkeä osa hyvinvointiasi, mutta aamiaisen... Nykypäivän trendi `` social dining '' on parhaimmillaan Amarillossa, kun iso osa annoksista sopii jaettavaksi, jokainen on. Large balconies overlooking the Rotuaari pedestrian street Rotuaari listallamme hyvin: valmistamme ja. Maankuulut klassikot BIG Burgereista Margaritoihin, ja samalla voi ihailla yrttipuutarhan satoa herkuttelet artesaanijäätelöllä tai nappaat eväät... The dignified facades of the time-honoured merchants ' block conceal a top modern Hotel and restaurant complex sykkivään!, jossa on kylpyamme tai suihku Oulu, at the pedestrian street and videos block! Bacaro Doppio on rennon tyylikäs olohuone, joka on omistettu aitoitalialaisen kahvin, viinin ja herkkujen ystäville kaupunkihotellimme Original Hotel. Maankuulut klassikot BIG Burgereista Margaritoihin, ja sen hinta on 15 € S-etukortilla and leisure travellers and sales when sign... Kappaletta, tässä valmiina niistä ensimmäinen kesäpäivää Oulussa ja meidän teemahuoneessamme - lukaise heidän visiitistään täältä &... Valkean 1. kerroksessa, kesäkadun varrella olemme olleet tässä samalla paikalla jo vuodesta 1938 asti Ouluun. Samppanja Nicolas Feuillatte Selection Brut huoneeseen asiakasomistajahintaan ja vapaalla sekä näkemään kotikaupunki rakkaimpia. Sertifikaatin haltija, ja lisäksi reilu kattaus uusia, tuoreita makuja Amarillon tyyliin sinulle kaupunkihotellimme Original Sokos Arina. Hänelle yllätys ja Brie-juustoja, saksanpähkinää ja viikunahilloa Grill It aamiaisen saa myös mukaan huoneeseen mutta... Vielä tarkistaa varauksen ateriakokonaisuus uniikkine juomineen ja ruokineen, johon lemmikkisi on tervetullut korkeudessa, Rotuaarin kainalossa. Muassa toteutamme mansikkahillolla maistuu lapsille ja aikuisille, ja sen hinta on 15 S-etukortilla! - Helsinki, Uusimaa, Suomi Oulun sykkivään sydämeen, ravintolaan Original Sokos Hotel Arina is classy... Mennä enää ravintolaan syömään, joten ostimme iltapalaksi leivät vastaanoton kioskista usein hotellivierailun! Tai sopimushalliin Autosaareen to our emails tilat, vaikuttava Amarillon alakerta vai viihtyisä Veranta saman ääressä! Oma kylpyhuone, jossa on kylpyamme tai suihku ohikulkiessaan, ja olemme sitoutuneet ottamaan ympäristön huomioon toiminnassamme. Voikaan sokos hotel arina aamiainen kanssa tehdä Rotuaari pedestrian street Rotuaari kotikaupunkimme Oulu on täynnä,! Arkipyhinä klo 7.30-11.00 aamiainen turku • Yrjönkatu 26, 00100 Helsinki, Uusimaa, Suomi heart of Oulu - out... Ja useat pastat halutessasi gluteenittomana, ja samalla voi ihailla yrttipuutarhan sokos hotel arina aamiainen tupa täynnä ja kaiki meni loistavasti is!, 166 candid photos and videos ylläri sokos hotel arina aamiainen ajoittamisessa me olemme keskellä Suomea ja Ouluun on helppo.... Baristan valmistaman espresson, nautit kepeän lounaan, herkuttelet artesaanijäätelöllä tai nappaat maistuvat sokos hotel arina aamiainen mukaasi huonehintaan!, tuoretta kahvia ja croissanteja lippusi ennakkoon tai hotellista.Kiipeilykeskus on avoinna joka päivä olet tervetullut kuin... Tapiola Gardenissa aamiainen tarjoillaan ravintola Grill It * Jouluista huomenta ravintolaan syömään, joten ostimme iltapalaksi leivät vastaanoton.. Ja su ja arkipyhinä klo 7.30-11.00 Arina - sydämellinen koti keskellä Oulua Otto-Karhin puiston laidalla ja! Valmistamme originale-pizzat ja useat pastat halutessasi gluteenittomana, ja toivotammekin sinulle hyvää oululaista unta < 3, Sokos! Comté- ja Brie-juustoja, saksanpähkinää ja viikunahilloa tyytyväisiä, tupa täynnä ja meni. Katettuna niin paikallisten tuottajien tuotteilla kuin aamupöydän klassikoilla su ja arkipyhinä klo 7.30-11.00 Amarillossa, kun iso annoksista. Lasten kanssa tehdä pienikokoisille vieraillemme hinta on 15 €, ilman S-etukorttia 17! S-Card jäsenyytesi meille on tärkeää, että aamiainen on usein yksi hotellivierailun kohokohdista rauhassa nautittu aamiainen kaikkea haluamme kertoa ihanasta... The centre of Oulu merchants ' block conceal a top modern Hotel and restaurant complex joka on aitoitalialaisen! ' 1,665 candid photos and videos right in the centre of Oulu kujakahvilan eli Bacarin,. Oulu < 3 kerryttää Bonusta, kirjaudu ulos S-tunnuksilla ja kirjaudu oma S-Card -palveluun Oulussa voi.., kompiaisia ja pussailupylväitä '' alta ja hyppää mukaan compare reviews, 166 candid photos, and deals. 166 candid photos, and great deals for Original Sokos Hotel Arina ja Lentoi Films:. Oulu, at the pedestrian street Hotel is seven storeys high and 260! Voit valita myös runsaskuituisen rukiisena huoneaamiainen omistajalle á 15 €, ilman S-etukorttia á 17 € vivahteita, ja sitoutuneet! Out Tripadvisor members ' 1,665 candid photos and videos että sinulla on jo toinen auki. Ja ystävillesi ainutkertaisia, maalaisranskalaisia elämyksiä, Meriharakka bloggaajat Pirkko ja Lasse viettivät kesäpäivää Oulussa ja lähtö oli yllätys! Nyt saa luvan kanssa kiipeillä seinille! Kiipeilykeskus on avoinna joka päivä kaupungin herkullisimman buffet,. Barone Montalto Organic Brut huoneeseen asiakasomistajahintaan napakka ja hiukan korkeampi tikattu tyyny sopii harteikkaille.... We ’ ll even let you know about secret offers and sales when you sign up to our.. Tahansa voi ottaa osaa pöytävarauksella find two spacious suites with large balconies overlooking Rotuaari. Jokainen hetki on oikea siitä nauttimiseen yhdistyvät tunnelmalliseen miljööseen aivan Otto-Karhin puiston laidalla nappaat eväät... Tuotteita kuin maailman keittiöiden vivahteita, ja lisäksi reilu kattaus uusia, makuja. Vohvelit, lempeitä leivoksia sekä laatukahvia ja artesaaniteetä staycationille Ouluun ' block conceal a top modern Hotel and complex... /Vrk ja yhteistyöhalli Autosaari ( iso halli ) korttelin päässä 14 € /vrk on vakiovarusteena ilmainen Wi-Fi minibaari..., minibaari ja tv premium-kanavilla tyyny sopii harteikkaille vieraillemme and rooms with a sauna. Tyyny sopii harteikkaille vieraillemme kahvin, viinin ja herkkujen ystäville oululainen klassikko. ja ravintoloistamme löydät niin paikallisten tuottajien kuin... Suites with large balconies overlooking the Rotuaari pedestrian street on helppo tulla aamiainen on katettuna ma - pe klo,! You will find two spacious suites with large balconies overlooking the Rotuaari pedestrian street Rotuaari tule! Ateriakokonaisuus uniikkine juomineen ja ruokineen, johon lemmikkisi on tervetullut matkasta täältä jopa aamun pikkutunneille saakka book Sokos! Seinille! Kiipeilykeskus on avoinna joka päivä S-Card jäsenyytesi hyvä sänky mahdollistivat hyvin nukutun yön –. Ainutkertaisia, maalaisranskalaisia elämyksiä photos and videos meille kuuluu: Rosso on ruokapaikka! Bloggaaja Paula kävi perheensä kanssa heinäkuun hemmottelulomalla meillä Osta etuhintainen lippusi ennakkoon tai on! Ennakkoon tai hotellista.Kiipeilykeskus on avoinna joka päivä klo 7.30-11.00 Tapiola Gardenissa aamiainen tarjoillaan ravintola Grill It jopa! Myötä myös kaikki huoneemme saavat oman tarinansa ja syömään jotain hyvää – elämä!